POHJONEN ALANKO

POHJONEN ALANKO

Katso tästä Pohjonen Alanko yhtyeen
Live esitys AVEK 30 vuotta tilaisuudesta 7.9.2017.

POHJONEN ALANKO

Pohjonen Alanko on Kimmo Pohjosen, Tuomas Norvion ja Ismo Alangon muodostama yhtye, jonka musiikin syvänä ytimenä on ääni-improvisaatio. Vapaassa tunnetilassa syntyneistä soundeista, melodioista ja rytmeistä on kehitelty voimakkaita visuaalisia mielikuvia luovia sävellyksiä. Erilaiset ihmiskehosta lähtevät äänet, hypnoottiset hokemat ja lyyriset melodiat kohtaavat nykyteknologian ja purkautuvat ilmoille saatanallisina rituaalimenoina, kauniina hymneinä tai rujona tanssimusiikkina.

Ihmisäänien ja samplejen lisäksi tätä musiikillista maisemaa värittävät aika ajoin myös kokeellisen hanurinsoiton ja punkhenkisen kitaroinnin yhteentörmäykset. Kuva on pysyvästi avoin, ja altis vastaanottamaan uusia värejä ja muotoja.

Ismo Alanko: laulu, kitara, viulu
Tuomas Norvio: samplet, äänisuunnittelu
Kimmo Pohjonen: laulu, hanuri

ESITÄ TOIVEESI
100-VUOTIAALLE SUOMELLE

Kerro, miten luovia aloja voitaisiin kehittää yhä elinvoimaisemmiksi, talouskasvua ja työllisyyttä lisääviksi ja sellaisiksi, että alat voisivat toimia seuraavatkin 100 vuotta kielen ja kulttuurin tukipilarina. Toiveista kerätään kannanotto, joka luovutetaan päättäjille.

* Pakollinen
Kiitos lähetyksestäsi.

Luova100 kokoaa luovien alojen ammattilaiset

Tekijänoikeusjärjestö Kopioston Luova100-hanke juhlistaa 100 vuotta täyttävää Suomea.
Hanke on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa vuonna 2017.

Luova100 tarjoaa luovien alojen ammattilaisten tarinoita ja toiveita Suomelle
sekä materiaaleja opetukseen. Seuraa meitä myös Facebookissa.

Veikkaus

Veikkauksen tuotosta jaetaan kotimaiselle musiikille tukea vuosittain  yli 50 miljoonaa euroa. Summa pitää sisällään mm. lasten ja nuorten harrastamisen tuet, kulttuuritapahtumien tuet, vapaan kentän toiminta-avustukset, kiertue- ja klubituet sekä taiteilijoiden apurahat. Kiitos Veikkauksen pelien pelaajille! 

AVEK

30 vuotta täyttänyt Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK on perustamisestaan lähtien tehnyt merkittävää mutta julkisuudessa vähän näkyvää työtä suomalaisen dokumentti- ja lyhytelokuvan sekä mediataiteen hyväksi.

Lataa tästä AVEK esite

Seuraa meitä Facebookissa