Helsingin kirjamessujen keskustelijat

Alkaa: 24.10.2017

Päättyy: 13.12.2018

Helsingin kirjamessujen keskustelijat

lauantaina 28.10.2017 kello 11.30 Kullervo-salissa

 

Jenni Pääskysaari

 

Pääskysaari kertoo vaikeaksi määritellä omaa toimenkuvaansa vain yhdellä sanalla. Monipuolinen luovan alan tekijä kuvailee itseään kirjoittajaksi ja sisällöntuottajaksi, joiden lisäksi mainistee olevansa toimittaja, kysyjä ja ihmettelijä.

Jennillä on 20 vuoden mediakokemus ja hänet on nähtävissä muun muassa Meidän tarina -nimisessä sarjassa sekä Pitääkö olla huolissaan -paneeliohjelmassa.

Pääskysaari on kirjoittanut useita voima- ja elämäntaitokirjoja, joista uusin on tänä vuonna julkaistu Elämän A ja Ö yhdessä Arno Kotron kanssa.

Pääskysaari toteaa Luova100-videossaan, että työ ja työnkuva ovat murroksessa. Murroksen myötä luodaan uusia tapoja tehdä asioita ja olisi tärkeää, että yhteiskunnassa tiedostettaisiin tämä muutos. Samalla erilaisia työnteon muotoja pitäisi ymmärtää, kokea arvokkaaksi ja luoda joustavampaa yhteiskuntaa erilaisten tapojen mahdollistamiseksi.


Nando Malmelin

Malmelin on organisaatioviestinnän professori Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa sekä viestinnän dosentti Helsingin yliopistossa.

Malmelin on julkaissut yhdessä Petro Poutasen kanssa ”Luovuuden idea – Luovuus työelämässä, yhteisöissä ja organisaatioissa” -kirjan, joka käsittelee ympäröivän maailman muutosta, uusien ideoiden ja ratkaisujen kehittämistä vanhojen toimintamallien tilalle. Uudistuminen vaatii hänen mukaansa luovuutta, joka läpäisee kaikki alat.

Malmelin on kirjoittanut useita artikkeleita mediasta, luovuudesta ja muutoksesta.


Sampo Terho

Terho on toiminut toukokuusta 2017 alkaen Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministerinä. Terho toteaa Aamulehden (27.5.2017) haastattelussa, että kaikki ihmiset ovat kulttuuri-ihmisiä. Hänen mukaansa yhteiskunta kehittyy luovuuden avulla ja siksi järjestelmien olemassaolo on tärkeää.

Hän toteaa Aamulehdessä (27.5.2017) myös: ”Olisin tyytyväinen, jos pystyisin osoittamaan selviä konkreettisia tuloksia. Siihen liittyvät verot ja sosiaaliturva aivan kuten muillakin yrittäjillä, mutta lisäksi pitää kiinnittää huomiota tekijänoikeuskysymyksiin.”


Ilkka Halava

Halava on ollut useissa julkisen ja yksityisen sektorin kehityshankkeissa mukana ja yksi Suomen suosituimmista puhujista.

Työn muutosta tarkastellut Halava näkee tulevaisuuden myönteisesti, ja on todennut muun muassa Kauppalehden haastattelussa (5.10.2017), että tulevaisuudessa ihmiset tekevät mielekkäämpiä töitä robottien tehdessä ikävät työt. Halava tutkii tulevaisuutta sosiokulttuurisena tutkimuksena keskittyen yhteiskunnallisen muutoksen ymmärtämiseen, jossa ihmisten toiveet tulevaisuudesta ohjaavat muutoksen toteutumista.

 

 

 


Lähteet:

http://www.youtube.com/watch?v=zuA_itqFr9g

http://luova100.fi/jenni-paaskysaari-tietokirjailija/

http://www.imdb.com/name/nm1465578/

http://otava.fi/kirjailijat/jenni-paaskysaari/#.WeRpJWi0OUk

http://people.aalto.fi/new/nando.malmelin 
http://www.gaudeamus.fi/luovuudenidea/

http://sampoterho.fi/

http://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/Sivut/1347.aspx

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/kulttuuriministeri-sampo-terho-ei-paasta-kulttuurilaitoksia-piinasta-kuinka-kay-valtionapujen-200166152/

http://www.kauppalehti.fi/…/onko-nykyinen-tekoalyk…/J6WmbwNi
http://www.primefrontier.fi/