Swati Goyal. Tuottaja.

Kun minulta kysyttiin pienenä mikä minusta tulee isona, sanoin aina että ”elokuvien tekijä!” 12-vuotiaana päädyin äitini avustuksella Intiassa piuhanvetäjäksi paikallisen tuotantoyhtiön tapahtumataltiointeihin ja rakastin jokaista hetkeä. En ikinä unohda sitä tunnetta, kun sai olla mukana kulisseissa luomassa taikaa.

Teini-iässä luovuin ajatuksesta, että pääsisin tälle alalle, koska sain ihan älyttömän ajatuksen, ettei minusta ole tähän, että leffojen parissa työskentelevät ihmiset ovat jotain niin suurta, ettei sinne ole mahdollista päästä. Päädyin kauppaan töihin 10 vuodeksi. 27-vuotiaana, läheiseni kysyi, kun tuskailin tulevaisuuteni kanssa, että ”no mitä sä oikeesti haluat tehdä?” , vastasin ennenkuin ehdin ajatellakaan, että ”no hitto elokuvia!”. Hain siltä istumalta alan kouluun tuotantolinjalle ja pääsin ensi yrittämällä. Jo pääsykokeissa minut valtasi käsittämätön onnentunne, että tämä on juuri sitä mitä haluan tehdä, sydämeni täyttyi palosta ja tunsin, että kaikki mitä olen tehnyt elämässäni on johtanut tähän, juuri tälle tielle. Rakkauteni tarinaan, nenä kirjassa vietetty lapsuuteni, liiallinen leffojen katsominen ja sarjojen ahmiminen saivat merkityksen ja jatkumon.

Toimin nyt tuottajana Balansia FiImsillä ja olen onnellinen työssäni. Saan työskennellä lahjakkaiden ihmisten kanssa, olla mukana luomassa tarinoita. Kuvaukset saavat minussa edelleen kutkuttavan tunteen, kun saa kulisseissa nähdä, miten ihmeessä tarina tulee eloon kameran edessä. Leikkaushuone on ehdoton lempipaikkani, kun kaikkien työ ja näkemys tulevat lihaksi.

Päiväni täyttyvät käsikirjoitustyön sparraamisesta, kommunikoimisesta asiakkaiden kanssa, alan kirjallisuuden lukemisesta, tuotantojen koordinoinnista, budjetoinneista ja lukemattomista muista työtehtävistä, joka takaa ettei yksikään työpäivä ole edellisensä kaltainen. Tuottajan työ mielletään usein kirstunvartijan työksi, jossa tuottaja istuu rahan päällä ja toimii pelkästään sen parissa. Oma työni on ehkä 30 % Exceliä ja budjetteja, loput 70 % on luovaa työtä. Antoine de Saint-Exuperyn Pikku Prinssi -kirjassa sanotaan: Aikuiset rakastavat numeroita. Kun kerrotte heille vaikka uudesta ystävästänne, niin he eivät milloinkaan kysy teiltä oikeita asiota. He eivät milloinkaan sano: ”Minkälainen on hänen äänensä? Mistä leikeistä hän pitää eniten? Kerääkö hän perhosia?” Vaan he kysyvät: ”Kuinka vanha hän on? Kuinka monta veljeä hänellä on? Paljonko hänen isänsä saa palkkaa?” Vasta silloin he luulevat hänet tuntevansa. Minun työni on kysyä kummatkin kysymykset (ja se on niin siistiä!)

Swati Goyal
Tuottaja

 

Kuva: Nick Tulinen

Jutun avainsanat